Esittely

Olen 35-vuotias asiantuntija, järjestöaktiivi, äiti ja vihreä vaikuttaja. Työskentelen kansainvälisessä opetuspelejä tekevässä yrityksessä toimistopäällikkönä. Sitä ennen vaikutin Tampereen yliopistossa Campus Conexus -hankkeessa ja tutkimuksen kehittämistehtävissä. Puolisoni Mikko on DI ja työskentelee ohjelmistokehittäjänä Hervannassa. Asumme Tammelassa puutaloyhteisössä ja meillä on kaksi lasta (s. 2008 ja 2011). Vapaa-ajalla talkoilen, käyn iltarasteilla suunnistamassa ja pelaan lautapelejä perheen kanssa. Pyöräilen ympäri vuoden, vältän turhaa kuluttamista ja elän muutenkin rennon ekologisesti.

Sisäinen maailmanparantajani heräsi opiskeluaikana. Opintojeni alussa ajauduin puolivahingossa ainejärjestötoiminnan kautta ylioppilaskunnan edustajistoon, hallitukseen ja koulutuspoliittiseksi sihteeriksi. Toimin asiantuntijana koulutukseen, hallintoon sekä työllisyyteen ja hyvinvointiin liittyvissä kysymyksissä. Olin jäsenenä myös Tampereen yliopiston hallituksessa silloin, kun koko yliopiston rakenteet ja säännöt uudistettiin perusteellisesti. Opin paljon strategisesta johtamisesta, organisaatiouudistuksista ja talouden tasapainottamisesta, mutta ennen kaikkea siitä, miten tärkeää on hyvä hallinto, osallistava päätöksenteko ja avoin demokratia. Opiskelijajärjestöaika jätti lähtemättömät jälkensä: En enää voi kuvitella palaavani työhön, jossa ei tavalla tai toisella muuteta maailmaa paremmaksi paikaksi.

Viime vuodet olen ollut aktiivisesti mukana paikallisessa politiikassa. Hoidan kaupunkilaisten asioita Tampereen veden johtokunnan puheenjohtajana ja Tampereen vuokra-asuntojen hallituksen jäsenenä. Laajemmin olen vienyt vihreitä tavoitteita eteenpäin mm. Tampereen vihreiden hallituksessa ja vaalikampanjoissa. Viimeiset pari vuotta olen keskittynyt humanitäärisen kriisin käytännön hoitamiseen: aluksi tein vapaaehtoistöitä hätämajoituksissa ja sen jälkeen olen järjestänyt turvapaikanhakijoille kotimajoitusta ja tukea. Kesästä 2017 eteenpäin olen Tampereen kaupunginvaltuuston varavaltuutettu.

Vaikuttajana olen asialleni omistautunut ja sovitteleva. Perehdyn asioihin huolellisesti ja argumentoin asiallisesti. Osaan kuunnella ihmisten huolia ja ideoida niistä kehitysehdotuksia. Etsin yhteisymmärrystä ja rakentavia ratkaisuita. Tärkeimmät asiat eivät kuitenkaan ole kaupan. Puolustan tiukasti perus- ja ihmisoikeuksia, reilusti toimimista sekä sitä, että ketään ei jätetä oman onnensa nojaan. Olen kiinnostunut erityisesti kasvatuksesta ja koulutuksesta, ihmisoikeuksista sekä hyvää hallintoa ja tietoyhteiskuntaa koskevista kysymyksistä. Arjen kautta tuttuja ja läheisiä ovat myös lapsiperheiden asiat.

Lisää tietoa minusta saat tutustumalla seuraavaksi esimerkiksi ansioluettelooni ja siihen, mitä muut ovat minusta sanoneet. Voit myös vilkaista Facebookista henkilökohtaisen profiilini tai poliitikkosivuni kirjoituksia. Lisäksi olen näillä sivuilla kertonut yleisemmin tavoitteistani politiikassa ja siitä, miltä Tampere näyttää vihreän vaikuttajan silmin. Jos sinulla on jotain kysyttävää tai haluat keskustella tai tavata, ota yhteyttä!

PS. Kevään 2017 vaaleissa sain 257 ääntä ja paikan Tampereen kaupunginvaltuuston varavaltuutettuna ja vihreässä valtuustoryhmässä. Keväämmällä jaetaan myös lautakuntapaikat. Suurkiitos kaikille äänestäjille! Työskentelyäni kuntapolitiikan parissa voi seurata Facebook-sivuni kautta.