Ansioluettelo

Tämän kuvan alt-attribuutti on tyhjä; Tiedoston nimi on Vaalikuva1.jpg

HENKILÖTIEDOT

Johanna Maria Roihuvuo (o.s. Hiden)
s. 1981, Vammala

TYÖKOKEMUS

2018- Outloud Oy, projektipäällikkö / palvelupäällikkö
2018- Ekstropia, toiminimiyrittäjänä Terapiapajalla
2016-2018 Meanfish Oy / Valaa Oy, Office manager
2014-2015 Tampereen yliopiston yliopistopalvelut, koordinaattori
2013-2014 Tampereen yliopiston kasvatustieteiden yksikkö, suunnittelija/erikoissuunnittelija opiskelijoiden syrjäytymistä ehkäisevässä hankkeessa
2007-2012 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta, koulutuspoliittinen sihteeri (sis. vanhempainvapaat)
2000-2001 Hämeenlinnan kaupunki, koulunkäyntiavustaja (työharjoittelu)
1998-2006 kesä- ja kausitöitä: lipunmyyntiä, IT- ja toimistotehtäviä, vaalivalmistelua, lehdenjakamista, puhelinhaastatteluita, pakkaus- ja varastotöitä, lehtiavustajan ja kirjastoapulaisen töitä.

KOULUTUS

2009 Tampereen yliopisto, Korkeakouluhallinnon ja -johtamisen opintokokonaisuus (40 op)
2007 Tampereen yliopisto, Luonnontieteiden kandidaatti, vuorovaikutteinen teknologia
2000 Hämeenlinnan lyseon lukio, Ylioppilas

LUOTTAMUSTOIMET

Politiikka
2021- Kiinteistötoimitusten uskottu mies
2021-> Pirkanmaan sairaanhoitopiirin valtuusto, jäsen
2017-2021 Tampereen kaupunginvaltuusto, varajäsen
2017-2021 Elinvoima- ja osaamislautakunta, varsinainen jäsen
2019-2021 Yhdyskuntalautakunta, varajäsen
2013 Tampereen vihreät ry, hallituksen jäsen, 2014-2015 hallituksen varajäsen
2012-2013 Tammelantorin Vihreät ry, hallituksen jäsen ja sihteeri

Osakeyhtiöt ja liikelaitokset
2013-2017 Tampereen Vesi, johtokunnan puheenjohtaja
2013-2017 Tampereen vuokra-asunnot, hallituksen jäsen
2014 ASOY Tampereen Annikki, hallituksen puheenjohtaja
2009-2013 Kiinteistö Oy Opintanner, hallituksen jäsen ja puheenjohtaja

Yliopisto ja ylioppilaskunta
2010-2012 Tampereen yliopiston hallitus ja tarkastusvaliokunta, jäsen
2004-2010 Tampereen yliopiston opetusneuvosto, jäsen
2005-2011 Jäsen useissa Tampereen yliopiston ohjaus- ja työryhmissä, mm. Korkeakouluopiskelijan syrjäytymistä ehkäisevä Campus Conexus -hanke, koulutusuudistusten suunnittelu, tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön edistäminen ja tietohallinnon johtoryhmä
2005-2008 Tampereen yliopiston hallitus, jäsen
2004-2007 Tampereen yliopiston ylioppilaskunta, koulutuspoliittisen jaoston puheenjohtaja (2004), hallituksen jäsen (2005-2006), edustajiston jäsen (2007)

Yhdistykset ja muut luottamustoimet
2022- Kotimajoitusverkosto, paikallisryhmän vetäjä
2021- Mieli ry, Vapaaehtoinen kriisiauttaja
2015-2016 Refugees Welcome, paikallisryhmän koordinaattori
2012 Kulttuuriyhdistys Vastedes ry, hallituksen jäsen ja taloudenhoitaja
2010-2012 TOAS Markuksentorin asukastoimikunta, sihteeri
2009 Tarttuvan taiteen keskus ry, puheenjohtaja
2007 TOAS Pyynikin asukastoimikunta, puheenjohtaja
2004 Tampereen ylioppilastalosäätiö, valtuuskunnan jäsen
2002-2004 Ainejärjestö Kopula ry, lehtivastaava (2004), puheenjohtaja (2003), nettivastaava, tuutori (2002)
2001-2002 Nettipartiolaiset ry, hallituksen jäsen

PS. Vaikka olen päätynyt akateemiseen maailmaan, sukujuureni palaavat tamperelaiseen työläisperheeseen. Olen tottunut tarttumaan työhön kuin työhön.