Perheiden hyvinvointi

Lapsissa ja nuorissa on tulevaisuus. Vaikka rahat olisivat tiukassa, meillä ei ole varaa antaa perheiden voida huonosti.

Ennaltaehkäisevä työ on tärkeää. Mitä aikaisemmin perheiden on mahdollista saada tukea, sitä varmemmin vältytään tarpeettomalta kärsimykseltä. Lisäksi varhainen puuttuminen on taloudellisesti edullisempaa kuin ongelmien ratkominen vasta niiden kasauduttua.

Lapsen hyvinvointi riippuu koko perheen hyvinvoinnista. Vanhempien voinnilla ja jaksamisella on iso merkitys lapsen hyvinvointiin. Hyvinvointineuvolan mallia tulee edelleen kehittää, jotta perheiden tilannetta seurataan ja tuen tarve havaitaan ja siihen reagoidaan ajoissa. Lapsiperheen vanhempien pitäisi tarvittaessa päästä julkisen sektorin järjestämään pariterapiaan. Tärkeää on turvata myös päihteitä käyttäville vanhemmille suunnatut palvelut sekä ensi- ja turvakodit.

Tampere-lisä takaisin. Lapsiperheiden köyhyys on lisääntynyt, vaikka yleinen tulotaso on noussut. Juuri pikkulapsivaiheessa sosiaaliturva on perheiden taloudessa tärkeässä roolissa. Lisä voitaisiin kohdentaa pienituloisimmille ja maksaa sitä kahteen vuoteen asti, koska siihen asti perheet keskimäärin haluavat hoitaa lapsia kotona.

Perheet tarvitsevat monipuolisia tukiverkkoja. Monilla ei ole sukulaisia tai ystäviä, jotka pystyisivät auttamaan arjessa. Ihmisille pitää tarjota kohtaamispaikkoja ja tukea erilaisten yhteisöjen muodostumista. Vertaistuen lisäksi tarvitaan myös kaupungin ja sen yhteistyökumppaneiden palveluita: perhetyötä, kotihoitoa, tukiperhetoimintaa, kerhoja ja leirejä.

Lastenhoitoon pitää saada lisää joustoa. Yleensä pienet lapset joko laitetaan täyspäiväiseen hoitoon tai vanhempi jää kotiin hoitamaan heitä. Välimuotoja on vähän tai ne ovat jäykkiä. Joustavammista järjestelyistä hyötyisivät esimerkiksi freelancerit, vuorotyöläiset, yksinhuoltajat ja opiskelevat vanhemmat. Kehittämällä osa-aikaisia hoitojärjestelyitä, vuorohoitoa, kerhoja ja lapsiparkkeja voitaisiin mahdollistaa vanhempien osa-aikainen työnteko tai opiskelu, helpottaa perheen jaksamista ja ehkäistä kotona olevan vanhemman jumiutumista neljän seinän sisälle. Subjektiivinen päivähoito-oikeus on ehdottomasti säilytettävä, vaikka toinen vanhemmista olisikin kotona lapsia hoitamassa.

Kriisitilanteisiin on saatava välitöntä apua. Silloin kun on hätä, ei voi jäädä täyttelemään lomakkeita ja jonottamaan vapaita aikoja. Perheen taloudellinen tilanne ei saa muodostaa kynnystä avun hakemiselle.

Lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi tarvitaan kaikkien panosta. Syrjäytymisriskiin vaikuttavat monet päätökset kouluavustajien ja harrastuspaikkojen määrästä asuntopolitiikkaan ja mielenterveyspalveluiden saatavuuteen. Päättäjien vastuu on tehdä päätöksiä, jotka eivät aiheuta eriarvoisuutta ja yksinäisyyttä, vaan purkavat niitä.

PS. Olen osallistunut nelosluokkalaisten vaikuttajapäiville ja ollut siellä päättäjien porinapöydässä juttelemassa lasten kanssa päätöksenteosta. Lapsille tärkeää on ollut lähiympäristön ja siellä liikkumisen turvallisuus ja viihtyisyys: teiden ylitykset, pyöräteiden kunnossapito, lähipuistot sekä leikki- ja pelipaikat. Kouluruoka ja harrastusmahdollisuudet ovat saaneet kiitosta. Eriarvoisuuskin näkyy – siinä missä yksi toivoo päättäjilta töitä äidilleen, toinen haluaa keskustaan lisää hotelleja.