Tavoitteet

 

Pyrin vastuullisiin ja kestäviin päätöksiin heikoimmista huolta pitäen. Kaupungin taloustilanne on tulevalla valtuustokaudella tiukka. Uusien avauksien lisäksi valtuutetut joutuvat pohtimaan myös säästöjä. Silloin on tärkeää tunnistaa taistelemisen arvoiset kohteet ja löytää joukosta myös niitä, joissa on kehittämisen varaa. Oma arvomaailmani tässä asiassa on selkeä: Tekisin mieluummin pienen veronkorotuksen kuin leikkaisin peruspalveluista. Jos rahaa ei riitä kaikille, se on kohdennettava heikoimpien tilanteen parantamiseen ja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseen. Säästöjä ei pidä tehdä asioissa, joista tinkiminen aiheuttaa inhimillisiä ja taloudellisia tragedioita myöhemmin.

Edistän vihreitä tavoitteita. Lähtökohta kaikelle toiminnalle on ihmisoikeuksien ja yhdenvertaisuuden puolustaminen ja edistäminen. Muiden ehdokkaidemme tavoin kannatan Tampereen vihreiden vaaliohjelman tavoitteita. Niihin kuuluu mm. laadukas ja kattava koulutus, syrjäytymisen ja yksinäisyyden ehkäisy, helposti saavutettavat lähipalvelut, vihreästi kasvava kaupunki ja elävä kulttuuri. Lisäksi olen Tieteen ja teknologian vihreät Viite ry:n jäsen. Viite edistää kuntavaaleissa tiedolla johtamista, monipuolista koulutusta, teknologian ihmisläheistä hyödyntämistä ja pitkäjänteistä politiikkaa.

Asioita, joita nostaisin erityisesti esille valtuustokaudella ovat perheiden hyvinvointi, helppokäyttöiset palvelut sekä tiedon ja osaamisen hyödyntäminen. Näistä tavoitteista voit lukea lisää omilta sivuiltaan.